Sunnuntain puuhia

Villen tekemä omenapiirakka ja vaniljakastike

Maja

Ja majan asukki

Uuniperunat

Vohveleita ja suklaarahkavaahtoa

Luomupalapaisti maanantairuoaksi

Heippa!
Mitä ihminen odottaa viikonlopulta? Siis silloin kun on viikon töissä. No ainakin lepoa, vähän pidempiä unia aamusta. Ehkä päiväunia. Siivoamista (vois joku muukin joskus tehdä),leipomista ,ihanien ruokien laittoa. Lenkkiä koirien kanssa. Ehkä kavereiden tapaamista. Elokuvaa. Aikaa perheen kanssa.
Sunnuntaina minulla tai meillä on tapana suunnitella parin päivän ruokia viikolle. Eilen myös valmistin kastikkeen valmiiksi ,koska olen viiteen asti töissä ja palapaistin keittämiseen menee ainakin kaksi tuntia,joten nyt saavat tehdä perunamuusin lisäkkeeksi ja lämmittää valmin kastikkeen. Palapaisti on yksi harvoja ruokia,jotka paranevat vain lämmittäessä. Keitothan eivät tunnetusti oikein tykkää uudelleen lämmittämisestä,koska kasvikset menettävät makunsa ja perunat tulevat koviksi ja kitkeriksi.
Välillä on se tyypillinen tilanne päällä: mitä ihmettä ruoaksi viikolle? Joskus voi turvautua tietysti eineksiin tai puolieineksiin,mutta erittäin mielelläni laittaisin ruoan kyllä alusta asti itse. Ja täytyy muistaa nyt myös se,että Tyllehän syö meidän kanssa samoja ruokia,joten aterian monipuolisuus on entistä tärkeämpää.
En tiedä miten muilla,mutta jostakin syystä meillä ongelmalliseksi on muodostunut leipä. Nimittäin; vaikka meitä onkin monta henkeä, leipää usein heitetään pois, mikä on todella harmillista.
Tuore itseleivottu leipä kyllä maistuu,mutta kaupan leivistä ei tahdo löytyä sellaista,mikä kävisi lapsille. No näkkäri käy. Ja patonki. Joillekin ruísleipä. Ja joillekin rieska. Niin se taitaa se ongelma olla juuri siinä, kaikilla on omat suosikkinsa ja jos ostaa kaikille omat leipänsä,niin nehän ehtii tietysti mennä pilalle. Joo tiedän kyllä ,että pakkaseen voisi laittaa.
Siitä tullaankin asian todelliseen ytimeen eli tuoreeseen leipään. Leipomosta ostettuun leipään. Eli johonkin sellaiseen mitä meillä täällä Suomessa ei yksinkertaisesti ole. Meillä ei ole leipomoa kadun toisella puolella. Eikä leipomoilla taida olla kunnianhimoa. Eikä ruokakaupoilla ainakaan. Ylisuuret marketit pitkine käytävineen ja päivän jossei monenkin päivän vanhoíne leipineen aiheuttavat minussa suuren ahdistuksen, ehkä jopa kriisin. Miksi suomalaiset suhtautuvat niin äärettömän yliolkaisesti ruokaan? Ateriointiin? Miksi meillä SYÖTETÄÄN  lapsia? Kuulostaa samalta kuin esim. eläimiä syötetään.
Pelottavaa on se,että kaikkeen laitosruokailuun kohdistuu suuret säästöpaineet ja se taas vaikuttaa esim. koululaisten suhteeseen ruokaan. Ruokailu ei enää ole nautinto,vaan jotain muuta. Ja toisaalta sitten mediassa puhutaan ja kirjoitetaan koko ajan ruoan hiilihydraateista, proteiineista ja rasvoista ja oikeasta koostumuksesta. Häh?  No ei ole ihme jos kaikki menevät sekaisin. Meillä on ihan hyvät suositukset ravinnon koostumuksesta,eli ruoka-aineympyrä. Ja lautasmalli. Niitä noudattamalla ja vaalimalla ajatusta ruoasta mikä myös MAISTUU HYVÄLTÄ ,niin silloin se myös tekee hyvää sekä ruumiille että mielelle. Ruokaan kannattaa suhtautua kunnianhimoisesti , myös arkisin.
No maanantai aamu on hyvä aloittaa kunnianhimoisin ajatuksin puuron keitosta lapsille ja liian myöhään herätessä(osa jo syömässä raksuja) tyytyä paahtoleipään,kahviin ja raksuihin.(kahvi oli ihan ok,se oli Presidenttiä)