tiistai 29. heinäkuuta 2014

Pihakirppis 3.8 meidän pihalla

Hei!
Järjestämme taas tulevana sunnuntaina 3.8 klo 12-15 pihakirppiksen meidän pihalla osoitteessa Kaukonkuja 5. Opasteet Rimmintieltä.
Viime kerta meni tosi hienosti ja nyt on tavaraa taas lisäilty ja hintoja myös alennettu!
Viimeksi oli tuoretta pullaa ja itsetehtyä raparperimehua tarjolla ja nyt olisi tarkoitus tehdä myös myyntiin ainakin ohraleipää,mikä on maistunut ainakin meidän perheessä ja toki muillekin.


TERVETULOA!!!

tiistai 24. kesäkuuta 2014



MYYNNISSÄ; BRION YHDISTELMÄVAUNUT
YHDELLÄ LAPSELLA OLLEET VÄHÄN KÄYTÖSSÄ ,OSTETTU VUONNA 2012
HINTAPYYNTÖ:450E








 
Heippa pitkästä aikaa!

Ilmoitusluontoista asiaa myös:
ensi sunnuntaina eli 29.6 klo 12-16 on meillä kotipihallamme suuri pihakirppis,missä myynnissä kaikenlaista tavaraa ja vaatetta ja mm.myös nuo vaunut.
Osoite on Kaukonkuja 5-
eli aja pohjoiseen Perhonjoen sillan yli ja käänny oikealle Rimmintielle ,aja Rimmintietä noin sata metriä ja käänny sitten oikealle Kaukonkujalle ja aja taas noin sata metriä ja sitten sinisen whippetpostilaatikon kohdalta vasemmalle ja oletkin perillä.

Tervetuloa tekemään löytöjä!

maanantai 26. toukokuuta 2014

By Pias-tähtimekko/tunika pikkutytöille


Kevään ja kesän juhliin sopii pikkutytölle mainiosti By Píasin pellavainen tähtimekko. Meiltä löytyy vintagerose -ja naturvärisenä. Hinta 59e. Pienin koko 86/92cm ja isoin 122/128cm

Kesäisiä lahjoja

Heippa vaan!
Olen valitettavasti jättänyt blogin päivittämisen ihan hunningolle; osittain ajanpuutteen ,osittain sen takia,että olen instagramin vangiksi jäänyt. Kuinka kätevää ja nopeaa verrattuna bloggaamiseen!!!
Että kannattaa tietysti tulla sinne seuraamaan näitä juttuja,koska päivittäin ,useamman kerrankin instaan pläjähtää joku kuva.
Mutta mainontaa seuraa:
eli olen koonnut pari "lahjapöytää" inspiraation alullepanijaksi.

Tervetuloa siis valitsemaan pikkulahjaa tai isompaa lahjaa opettajille,tanteneille ja valmistuville!

Auki: ma,ke,to,pe: 10-17
                         ti:10-15
                         la;10-14

torstai 27. maaliskuuta 2014

Synttärilahjaksi saatu pöytä ja tuolit

Juurileipä

Tytöt menossa nukkumaan

Pieniä aurinkoja

Välipala -aikaan

Vapaapäivän tuotoksia

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Voisko jo tulla kevättä ja inspiraatiota?





Heippis!
Eilen illalla valmisteltiin Tyllen kanssa tämän aamun "superaamiaista" eli sämpylätaikinaa. Mehän teemme sen usein siis valmiiksi edellisenä iltana,leivomme heti sämpylöiksi ja sitten laitamme jääkaappiin odottamaan aamua. Kai lapset tykkää ,kun on tuoreita sämpylöitä, mistä niistä tietää,voihan se olla ,että ruskeat raksut on ykkösiä...
Meidän makuuhuone on pysynyt yläkerrassa ja omasta mieletästäni paikka on oikein hyvä. Tosin meidän vanhan makuuhuoneen tilanne ei ole kovin kehuttava (sattumoisin siellä asustelee Ryysyrannan tyttö). Meidän makuuhuoneessa vielä mustavalkoinen tunnelma,mutta ei missään nimessä mitenkään supermoderni ,vaan ihan perusselkeä.

No sitten tänä aamuna, kun saavuin töihin ,niin täällähän odotti mua muutama laatikko ,joista siis paljastui superfina Caloun clogseja!!! Kuvan clogsit 139e ja muistakaa,että parempia kenkiä ei ole olemassa!!! (olen muuten jo sovittanut kaikkia  malleja ja niin hirveesti odotan kelejä,että niitä vois käyttää)

torstai 20. maaliskuuta 2014

Tyttöjen juttuja


aamupuuro ja marjasmoothie


oisko converset?

Anna ja Australian tuliaiset: converset ja victrorias secret

torstai 13. maaliskuuta 2014

terveisiä töistä

Hei!
Olen tässä parin viikon ajan kiivaasti töissä siirrellyt tavaroita uusiin paikkoihin ja järjestellyt myös uutta ja ihanaa omille paikoilleen.
summa summarum: kaikki edelliset sesongit ovat -40-50%  ja omissa huoneissaan ja uutuuksille on varattu paraatipaikka.
Kesävaatteet näyttävät niin ihanilta ja raikkailta harmaan talvimalliston jälkeen,että oikein odottaa vihreyttä ja lämpöä ja sitä ,että voisi pukea ihanan mekon tai topin päälleen.

N-Style on auki ma,ke,to,pe: 10-17 , ti: 10-15 ja la : 10-14

Aletuotteita ovat mm. kaikki kankaat ja syksyn vaatteet sekä paljon huonekaluja

Tervetuloa aleostoille sekä tietysti ihastelemaan uutuuksia!

maanantai 10. maaliskuuta 2014

pizzailta

ulos on päästävä!

alakerran muutosta

uusia vaaleanpunaisia vaatteita
Heippa!
Lauantaina vihdoin sain vapaata ja kävimme Päivin kanssa tutustumiskäynnillä uudessa kahvila Peppermintissä. Siellä oli erittäin hyvä tila myös lasten kanssa kahvitteluun,mutta tällä kertaa olimme kahdestaan. Sitruunacupcaket olivat oikein hyvät ja lattekin maistui.
Lauantai-illalle urakoitiin Pompun kanssa pizzoja perheelle. Olen pienentänyt pohjaa ison peltillisen sijaan annoskokoiseksi ja Tyllellekin tuli oma pizza,minkä täytti itse.
Olen myös pitkän harkinnan päätteeksi myynyt ison tummanharmaan kulmasohvamme ja muuttanut ruokapöydän sen tilalle. Tarkoitus olisi tilata keittiöön Housedoctorin hieno taso saarekkeeksi.
Ja uudet tuolitkin olisi melkein saatava.
Nii-iin kaikkea sitä aina keksii ,kun kevät tulee...

tiistai 4. maaliskuuta 2014

sunnuntain juttuja



Heip!
Sunnuntaina keittelin  hernesoppaa perinteisen kaavan mukaan eli porsaan lavasta,missä luu mukana. Ruokaleiväksi paistui ohraleipä ja jälkiruoan virkaa hoiti mantelikermaiset laskiaispullat tietysti.
Ehdin myös käväistä koirien kanssa pellolla,missä ne maastoutuivat aika hyvin...
Tänään on laskiaistiistai ja kuulin ,että laskiaispullateema jatkuu,ja tällä kertaa anopin ansioista.
Ikävä kyllä mäkeen ei kannata sitä pulkkaa raahata,mutta voihan sitä aina juosta ylös alas.

maanantai 3. maaliskuuta 2014

vi bakar




Hei!
Hiihtolomalla ei kummemmin hiihdelty;lapset kyllä olivat lähinnä uimahallissa ja pihalla...
no välillä innostuttiin leipomaan mudcakea Tyllen ja Jussin kanssa. Oli kuohkea taikina  ja vielä kuorrutuskin, harmi vain että kukaan muut kuin minä ja Tylle eivät syöneet kakkua...pitäis aina olla se tuttu ja turvallinen mokkapala...grrr...suklaakakku on vähän eri asia kuin mokkapalat, mitkä eivät varsinaisesti ole nähneetkään suklaata. "näyttää oudolta" tulkitse: " ei näytä mokkapaloilta"
Onko kukaan muu totaalisen kyllästynyt mokkapaloihin tai juustokakkuihin?
Ihminen tarvitsee vaihtelua...

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Maaliskuu

leivotaan yhdessä

Tylle ehtinyt jo täyttää vuokia jollain (nuggeteilla)

Tylle

Juurileipä
Heipp!
huh huh,menihän helmikuu nopsaan! Ja nk.talvilomakin lopuillaan. Töissä alekiireet ja järjestelyt pitäneet minut poissa blogista ja kuviakin harvakseltaan otettu ja yleensä kännykkää ei mukana silloin kuin pitäisi...
Mutta merkittävää helmikuulta voisi olla  esimerkiksi juurileipä. No ei tietysti teidän mielestä kuulosta kovin hääppöiseltä saavutukselta. Mutta kokeilin ensimmäistä kertaa ja kyllä ne jokseenkin syötäviä olivat,kohosivat hyvin ja koostumus oli oikeantyyppinen. Jauhoja tosin pitää vielä miettiä tarkemmin. Leivoin ne nimittäin tällä kertaa tavallisista sunnutaivehnäjuhoista ja kauraisista sämpyläjauhoista,(muuta ei ollut) joten makua saisi olla vähän enemmän. Oma oletukseni on,että ohrajauhotkin kävisivä puoliksi vehnäjauhojen kanssa. Pitäisi löytää jotain krouvimpaa jauhoa vaan.
 Ohraleivällä on minulle erikoinen merkitys; muistan lapsuudestani erään äitini ystävän,joka asui rintamamiestalossa kiviuuneineen ja leipoi ilmeisesti aina urakalla joinakin päivinä juuri ohraleipiä ja rieskoja ja pullia ja teki ehkä yhtä parhainta herkkua maailmassa eli uunijuustoa heramaidosta. Hän toi meille aina leipiä,jotka oli kääritty paperiin ja juustoa ja kaikki vielä lämpimiä...Vaikka olin silloin pikkutyttö vielä,niin mitkään karkit ja jäätelöt koko maailmassa eivät voineet maistua paremmilta kuin nuo tuliaiset . Niin,ohraleipä ja uunijuusto.
Juurileipähän tarkoitta leipää ,mikä on leivottu juureen ,ilman hiivaa. Juuri lepää huoneenlämmössä joitakin päiviä ja sitten vielä leipomisen aikan se kohotetaan kolme kertaa. Ja ilman hiivaa koko ajan. Leipä säilyy siis paremmin kuin hiivaan leivottu ja maku on parempi ja vivahteikkaampi. Jollain tapaa vain parempi.

maanantai 3. helmikuuta 2014

Väsynyt ,mutta onnellinen

Sienileipä

Tylle ja sienileipä


Smoothieta jälkkäriksi

Puhtaat valkoiset lakanat

Ja akrobaatti

Heippa!
Aah,,.on se vaan niin ihanaa aina kun viikonloppu saapuu kaikessa lyhykäisyydessään.
Lauantaiaamupäivät yleensä kuluvat kirppiskäynnillä (edelleen pöytä nro 134) ja muilla kaupunkiasioilla. Tällä kertaa kävin tosin vain nopeasti kirppiksellä ja Supermarketissa hakemassa  viikonloppuista kalaa. Nyt valitsin nieriän,koska radiossa kerrottiin,että muuttuu luultavasti rauhoitetuksi,joten pakkohan sitä oli ottaa niin kauan kuin on saatavilla. Ja se madekin vielä kummittelee mielessä. Ja sitten äkkiä kotiin!
Iltapalalle sain idean tehdä superihania sienileipiä,koska pakkasessa vielä muutama purkki suppilovahveroita. Ja jostain syystä Tyllekin tykkää ihan hirveästi sienileivistä . Tai siis miksei tykkäis?
Sunnuntaina sitten vain suurimmaksi osaksi aika rentoa oleiluta,lukuunottamatta yhtäkkistä outoa vessanpuunauspuuskaa höyrypesimen kera....Ja tietysti sitä nieriää lounaaksi, ja oli aivan ihanaa. Koirien kanssa viimein vihdoin hyvä lenkki vallilla,sinnehän ei ole ollut paljon asiaa ,kun on ollut niin rapanen ja täynnä isoja  vesiputteja . Yläkerrassa sänkyvaatteiden vaihtoa meidän ja Tyllen sänkyihin ja imurointia ja lattianpesua. Vaihtelen sänkyvaatteita ja siivoan samalla makuuhuoneita nimittäin pitkin viikkoa. Alakerrassa on normaali viikkosiivous,mutta kaikkea ei millään jaksa kerralla. Ja yläkerta on muutenkin vähän sellainen sekava tällä hetkellä,kun aulassa lähinnä kuivatellaan pyykkiä.
Ja lopuksi vielä crosstrainerillä...vain yksi asia puuttuu nykyään näistä meidän sunnuntai-illoista. Ja hyvin tärkeä sellainen: nimittäin SAUNA! Kiuas ollut rikki jo kolme viikkoa....Pelkkä suihku näin kylmäveriselle on suuri järkytys eikä unikaan enää tule samalla lailla kuin saunan jälkeen. Että jotakin ei osaa edes kaivata ennen kuin sitä ei ole. Olen vakavasti harkinnut uimahalliin menoa vain sen takia,että pääsisin saunaan. Nimittäin uimahallissa on muuten niin kylmä ja vesikin on kylmää,että en siellä niin ole koskaan viihtynyt. Paitsi saunassa.

maanantai 27. tammikuuta 2014

Ravintosuosituksia





Hei vaan ja mukavaa maanantaita!
Viikonlopun suunnitelmiin kuului lähinnä ruoanlaittoa ja siivoilua-mitäs muutakaan...
Olen jo pitkään,koko tammikuun, haaveillut kalakeitosta ,lähinnä madekeitosta. Ja madettahan saa juuri tähän aikaan vuodesta,joten hyvin osui mielihaluni sesonkiin. Mutta aloitin kuitenkin siikakeitolla,mikä myös on äärettömän hyvää ja helppoa ruokaa. Ja ihan ruokasuositusten mukainenkin. No,kyllähän siihen kermaa on laitettava,mutta kuitenkin. Kalaahan olisi asiallista syödä pari kertaa viikossa ja uskon,että kovin monessa perheessä siihen ei välttämättä ylletä. Kalapuikothan eivät ole kalaa. Eikä kyllä meilläkääm missään nimessä ole tullut syötyä riittävää määrää kalaa,mutta jos ainakin viikonloppuisin yrittäisi laittaa jotain kalaruokaa.
Sitten laitehulluuteeni; olen ihan fanaattinen appelsiininpuristaja. Käytössä on ollut ihan normaali lasinen puristin. Mutta joka-aamuinen puristelu sillä oli mielestäni HIRVEÄN työlästä (kahden appelsiinin) joten oli pakko ostaa tällainen sähköinen puristin. Ja on se vaan kevyttä nykyään tuo mehun tekeminen.