keskiviikko 29. elokuuta 2012

Malenan nurkkaus
Heippa!
Pinnasänky on ollut meillä käytössä kaikilla lapsilla. Alunperin se oli männynvärinen ja ostettu käytettynä serkultani ,jonka lapsilla oli ollut käytössä. Siinä vaiheessa,kun rakennettiin ja muutettiin tänne meidän kotiin ,odotin Jussia ja maalasin sänkyn valkoiseksi ,että sopisi paremmin tyyliin. (niin tähän tyylittömään tyyliin). Ja sänky myös säästetään tulevien lastenlasten käyttöön. Kuten myös kehto,mikä on tällä hetkellä pikkuisella Amanda-vauvalla käytössä.( Amanda on ystäväni Susannan tyttärentytär)
Monenlaista tyyliä on sänky nähnyt ja erilaista nukkujaa. Osa ei ole juurikaan viihtynyt edes sängyssä , vaan aina vieressä nukkuneet,mutta Malde nukahtaa aina hyvin sänkyyn.
Ja punavalkoinen tyyli on Malden suosikki.
Malenan syksyisiä vaatteita
Heippa!

Nähtävästi arjen kiireet ovat alkaneet,kun asioiden päivittäminen täällä on jäänyt vähemmälle.
No; viime viikon keskiviikosta lähtien on tapahtunut sellaista,että perjantaina olin töissä ja lauantaina aamulla matkasimme Helsinkiin junalla. Mukana matkassa olivat Malde, Memi ,Pauliina, Oona ja Alina. Ja messuiltiin. Käytiin ravintolassa syömässä,nukuttiin hotellissa,voitiin pahoin,oksennettiin,kärsittiin päänsärystä ,käveltiin ja käveltiin,syötettiin,käveltiin ja jopa tehtiin ostoksia liikkeeseen!
Kokoonpanomme vastasi kai jonkinasteista terroristiryhmää,mutta onneksi kaikkialla oltiin varsin ymmärtäväisiä...? Ja muuten ihanaa ihanaa tulossa myyntiin!

Ja kuviakin löytyy. Nimittäin puhelimesta. Ei osaa laittaa niitä tänne tai osaisi,mutta kärsii tämä ihminen täydellisesta keskittymiskyvyn puutteesta mikä tulee kaikkeen tekniikkaan. Kivaa kun on uusi puhelin ja toimintoja kaikenlaisia.

No jatkuu: sunnuntaina iltapäivällä junalla matkasimme taas kotiapäin ja maanantaina arki jatkui taas tavalliseen tapaan.

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Portailla





heippa!
täytyy myöntää,en ole mikään kesäkukkien suuri fani ja varsinkin tänä kesänä jätin suosiolla koko kesäkukkaruljanssin. Muutaman pelargonian toki hankin. Syksyn väreistä olen  taas aina pitänyt enemmän.
Niin,vaikka vielä on lämmintä,niin kyllähän se syksyinen fiilis on alkanut tulla mieliin. Venetsialaiset tulolla ja siihenhän se kesäkausi virallisesti päättyy. Lyhdyt syttyvät ja rannat täyttyvät valoista ja raketit viuhtovat taivaalle. Itse on viikonloppuna työmatkalla,mutta ehkä muu perhe ikuistaa venetsialaisviettooaan...


Infoan taas híeman : eilen kuskasin myös kirppikselle lisää ja tänään myös tarkoitus viedä. Pöytä numerohan on 93. Vaatteitahan meillä on tyttöjen (xs ja s) ja poikien (122cm ja s ja m) eli vähän kaikenkokoista. Ja sitten NYYH Malden pikkuvaatteita...50-62cm.
Ja tyynynpäällisiä ,verhoja ja pikku tavaroita. ja kaikkea mitä ehdin tässä mennä läpi aina sillä aikaa kun Malde nukkuu.

maanantai 20. elokuuta 2012

Esimerkkejä


heippa!


Taas on yksi työpäivä takanapäin ja Malde ollut Pompun hoivissa .
Työinspiraation vuoksi näytänpä teille tässä pari kivaa päiväpeitettä,nyt kun monilla on varmasti koululaisten huoneuudistuksia käynnissä. Molemmat ovat tuollaisina tilkku -ja tähtiaiheisia ja sopivat hyvin myös runkosänkyyn,mikä myös kuvassa näkyvä on.

Muistakaa myös,että liikkeessä on paljon kivoja alennuksia kesän ja kevän tuotteista -30%. Esimerkiksi Svaneforsin valmisverhoja ja Falbyn keramiikkaa.
Liikehän on auki  ma-pe 9.30-17 ja la 10-14. Syksyllä on myös ollut tapana järjestää sisustusiltoja,mihin voi kerätä ystäviä n.10 ja rauhassa tutustua tuotteisiin ja kahvia ja pientä leivonnaista nauttien.

Sisustusilloista tai muuten vain voit lähetellä sähköpostia osoitteeseen:kristiina.nyman@wippies.com

lauantai 18. elokuuta 2012

Hallitsisitko

 kuningaskuntaasi hellästi ja viisasti,  jos antaisimme sinulle tämän valtaistuimen.Suuret ja kauaskantoiset päätökset voisit tässä istuimessa tehdä. Meidän kuningas Simppa 1 on päättänyt että on aika laittaa tämä istuin kiertoon. Paljon se on kokenut ja nähnyt mutta vielä kasassa pysyy.  Kangaskin on aikojen saatossa vaihtunut siniseen pallokankaaseen joka on tosin pesun tarpeessa.
Aivan sopivasti passaisi ukkelisi piilopaikkaan vaikkapa pelituoliksi. Kuninkaamme on armeliaisuudessaan päättänyt että luopuu tuolistaan korvauksetta.
Jos tulit siihen tulokseen että tuolilla voisi olla uusi tulevaisuus luonasi niin toimi seuraavasti:

Voit joko hakea audienssia asiamiehellesi osoitteesta: Kuningas Simppa 1 Kaukolandia .........

tai

laittaa sähköpostia osoitteeseen kristiina.nyman,@wippies.com

perjantai 17. elokuuta 2012

Miten meni

Mamma ja Malena

Ville pleikkarin korjauspuuhissa
Heippis!
Tänä aamuna oli sitten lähtö töihin. Malde jäi nukkumaan kotiin Ruden hoiviin. Rude on nyt opiskelemassa lähihoitajaksi ja saa pisteitä myös vauvanhoidosta. No Pomppu kyllä tuli sitten kotiin tietysti myös ja hoitelivat sitten yhteisvoimin. Malde kävi välillä töissä juomassa...
Keittiö oli tietysti entistä sotkuisempi ja olohuone tietysti,mutta kaikki oli mennyt hyvin. Myös maanantaina poikkeuksellisesti työpäivä.
Nyt siivoilen yläkertaa,mikä on jäänyt kesän aikana täydelliseen paitsioon,voi huh huh...
Ja huomenna taas starttaa kirppispöytä numero 93 Kallentorilla.

torstai 16. elokuuta 2012

Tänään tällaista

ALMA

POMPPU JA SOTKUINEN KEITTIÖ

KÖYHÄINHOPEAA

MALDE

OLOHUONEEN ELOKUINEN ILME
Heippa!
tänään laitoin Jussin koulumatkalle Simonin kanssa ja hyvin oli mennyt. Aamupäivän siivoilin ja puoli yhdeks suunnistettiin Malden ja koirien kanssa hakemaan kävelten Jussia koulusta. Ja sitten yhdeksi töihin. Ja sehän tarkoitti sitä,että Pomppu ja lapset hoitelivat Maldea. Välillä kävi juomassa töissä...Huomenna taas töihin.

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Eräänä kesäisenä iltana

Tätejä,enoja,serkkuja ,pikkuserkkuja...

Alkumaljat

Felicia,Emma ja Hanna

Simon ja Johan

Emäntäna toimi Hillevi

Häviäjiä ja voittajia
Viime lauantaina oli taas vuotuisen Gunvor-pidroturnauksen aika. Kuten olen aikaisemmin jo kertonut;Pompun äidinäiti Gunvor oli intohimoinen pidron pelaaja,loppuun asti, ja hänen muistolleen on omistettu tämä turnaus,jossa on myös kiertopalkinto.
Tällä kertaa voiton veivät Maggi ja Minna,joista ei valitettavasti kuvallista dokumenttia,koska allekirjoittanut vauvoineen häippäisi kahvin jälkeen eikä ollut kilvoittelemassa pokaalista eikä ikuistamassa iltaa siitä eteenpäin. Mainittakoon ,että Maggi ja Minna olivat suvereeneja,koska voittivat suoraan pisteillä,ilman varsinaista loppupeliä. Ensi kerralla ehkä myös allekirjoittanut mukana toden teolla,jos Malde hörhöilee pikkuserkkuporukassa...


(ai niin ,eihän näillä jutuilla muuten ole koskaan allekirjoittanutta)se vaan kuulosti niin hauskalta))

tiistai 14. elokuuta 2012

aah...

Heippa vaan!
Aikas kiirettä pitänyt,ettei ole oikein kerennyt edes istahtaa välillä. On se vaan tämä äitiyslomailu aikamoista. Itse asiassa olin kuvitellut jostain syystä,että tapailisin kavereita ja kävisin Malden kanssa kahvilla ja syömässä kaupungilla. Joo,ei ole käyty. Eikä lenkkeilty kavereiden kanssa.
No mitäs sitte? No kesäloman tietää joo ja nyt saatiin sitten kaikki kouluihinsa ,tänään viimeinenkin eli Rude,joka lähti SoTeen, ja autuas hiljaisuus on laskeutunut tänne meidänkin pellolle. Minä ja Malde ja koirat. Jussi on nyt ekaluokkalainen ja Simon kolmas- ja Ville kuutosluokkalaínen.  Ihanalla innolla kaikki kyllä lähtivät ja varmasti kivaa päästä rytmiin ja nähdä kavereita taas.
Nyt sitten vähän siivoillaan ja laitetaan lounasta,kun mieheni ilmaantuu lounaalle. Ja ajattelin laittaa lounaaksi grillattubroilerisandwichejä leipägrillillä...ja kaalikesäkurpitsaraastetta. Ihanaa,kun ei joka aterialle tarvitse kuoria perunoita! 
Matilda ,kahdeksasluokkalainen

perjantai 10. elokuuta 2012

MUSTA AUKKO

 Onko sinulla kokemusta mustasta aukosta, sellaisesta joka imaisee kaikki rahasi ja järkesi , vie ne ikuiseen kadotukseen........

Meilläpä on....ja vielä kaksin kappalein.........






Niinpä niin, tässä niistä toinen.  Jos näissä vihoviimeisissä romukasoissa olisi edes yksi osa jota ei
hajalle saa niin sehän olisi lottovoitto.......

Luettelo osista, jotka ovat näihin romukasoihin on vaihdettu olisi  yhtä paksu kun Valittujen Palojen
vuosikerta.....niin ja muutaman  maailmanympärys matkan  olisi niilläkin rahoilla tehnyt.....



Ainoa joka  on tyytyväinen näiden maailmanlopunromujen olemassaoloon on tietenkin........

.........varaosamyyjät.......
Tässä Jussilla on sama ilme kuin varaosamyyjällä kun jälleen kerran kävimme kippaamassa viimeiset
euromme heidän pohjattomaan kassaan......

torstai 9. elokuuta 2012

Girls:Oona,Pauliina,Alina ,Malena ja Kristiina
Malena ja Pauliina


Heippa! (pitkästä aikaa)
Niin nopeasti mennyt viikko  ja tekemistä ollut niin hirveästi...ja kaikki huipentui tämän viikon tiistaina ikävää vatsakipuun ,mikä ilmeisesti on vatsahaavaa. Eli kuvan zombiemainen olemukseni johtuu kivuista. Mutta tänä aamuna tuntui ,että ehkä elämä voittaa kuitenkin. Ja piristävää oli tietty Pauliinan ja tyttöjen vierailu.
Roosa ja Malena
Roosa oli auttelemassa ,kun olin kipeänä. Ja ihan samikset olivat hoidettava ja hoitaja. Tänään on ilmeisesti se päivä,kun" Roosa-täti "saa lisää hoidettavaa...