maanantai 20. tammikuuta 2014

Tylle ja tortilla

Aamusämpylät ja tuorepuristettu mehu

Tukka pörrössä ja voita nenässä

Makuuhuone uudella paikalla

ja uudet lakanatkin

Tyllen huone kätevästi ihan vieressä

Vinoa kattoa molemmin puolin
Heippa!
Viikonloppu ei nyt tuntunut niin pitkältä kuin yleensä,koska lauantaina olinkin töissä poikkeuksellisesti ja kotihommat jäivät vähemmälle.
Olin esimerkiksi suunnitellut ostavani siikaa ja tekeväni keittoa siitä,mutta se jäi nyt ensi viikonloppuun. No pizzeriaa leikittiin kyllä sunnuntaina, tein tomaattikastikkeen ja taikinan jo lauantaina valmiiksi. Pizzataikinanhan on hyvä levätä vuorokausi pari ennen paistamista. Siis kylmässä tietysti. Samalla kun tein pizzataikinan tein pitkästä aikaa myös sämpylät valmiiksi sunnuntaiaamulle. Siis taas kylmään odottamaan aamua.
Ja sunnuntai-iltana uudet pussilakanatkin oli pesty ja mankeloitu ,joten niitähän piti kokeilla. Ensin tietysti tapettiin pölypunkit pakkasessa.

Ja tänään on myös minulle odotettu päivä. Niin , alkaa paljon mainostettu uusi ruokaohjelma Meidän safkaa,jota aiomme tarkasti katsoa. Nykyäänhän suuri nautintoni on selata Glorian ruoka-ja viinilehteä ja ihastella kuvia ja tutkia reseptejä ja lukea juttuja ravintoloista. Ainuttakaan ruokaa en ole vielä lehdestä kyllä tehnyt. Ehkä sitten kesämmällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti